Keväällä isä sai siivet
"Minä kerron teille, miten maailmani muuttui, miten minä muutuin sen mukana"
Kirjoittanut: Tomi Kontio
Ohjannut ja dramatisoinut: Hillevi Kaaro
Pääosissa: Roope Ohlsbom ja Sanna Metsälä
Ensi-ilta: 26.10.2001
|
Kuvassa: Olli-Pekka Lattu |
Kuvassa: Sanna Metsälä ja Roope Ohlsbom |
Näytelmä
Keväällä isä sai siivet perustuu Tomi Kontion nuortenkirjoihin Keväällä
isä sai siivet, Austraasian viimeiset lapset sekä Maan veli. Siinä kerrotaan
huikean fantasian keinoin miltä tuntuu kasvaa lapsesta nuoreksi ja miltä
tuntuu kokea ensirakkaus. Lapset ovat tarinan ainoita ”normaaleja” ihmisiä,
kaikki aikuiset ovat enemmän tai vähemmän outoja, niin hyvässä kuin
pahassakin.
Näytelmässä
lapset matkaavat kiirastulesta – Raakel Vastapöksyn Huostola-nimisestä
lastenkodista – taivaaseen – maailmaan nimeltä Austraasia. Austaariassa
lapset tapaavat mm. lennonopettaja Leka Larssonin, maailmaa kiertäneen
merirosvon Wordsworthin, jolta puuttuvat peukalot ja monia muita. Austraasiassa
voi lentää, eikä siellä ole ollenkaan pahuutta. Mutta tässä maailmassa
lapset oppivat myös sen, että ilman pahaa ei ole hyvää eikä kasvu eheäksi
ihmiseksi onnistu ilman hyvän ja pahan tasapainoa.