Ruhtinaan viulu
"...riemujen rikkaus ja surujen summa..."
Kirjoittanut: Timo Kurittu
Ohjannut: Mari Kahri
Pääosissa: Panu Pilli / Olli-Pekka Lattu ja Minna Mikkola / Roosa Raanoja
Ensi-ilta: 7.3.2003
|
|
![]() |
Vasen kuva: Panu Pilli ja Roope Ohlsbom Oikea kuva: Olli-Pekka Lattu (edessä), Lauri Hasu ja Erkka Muhonen
Ruhtinaan Viulu perustuu säveltäjä Valto Tynnilän elämänkertaan. Tämä yksi maamme kevyen musiikin pioneereista syntyi Myllykoskella 1904 ja katosi Talvisodassa 1940.
Näytelmässä eletään kolmekymmentäluvun Suomalaista elämää. Arkisten murheitten vastakohtina olivat koko kylän yhdistävät iltamat ja tanssit. Elämä oli kovaa, mutta ihmiset aktiivisia. Näistä lähtökohdista kuvataan Valton vahvoja siteitä omaan paikkakuntaan ja läheisiin ihmisiin.
Valto Tynnilä loi lukuisine sävellyksineen ja sanoituksineen pohjaa Dallape -orkesterin legendaariselle menestystarinalle. Olihan hän palkattuna säveltäjänä Dallapen toimistossa 30-luvun alkupuolella. Näyttämöllä vierailevatkin Jäppilät, Pahlmanit, Katajavuoret, Impivaarat ja Malmstenit. Niin, Dallapen bussia unohtamatta.
Historian lehdet havisevat kun ikivihreät 30-luvun sävelmät soivat Anjalankosken teatterissa, samassa rakennuksessa, missä Valto Tynnilä aikanaan ohjasi musiikkinäytelmänsä Seikkailu Chicagossa.
Vaikka elämän
lanka katkeaa, niin musiikki jää aina elämään.