Suomen hevonen
- Sirkku Peltolan kirjoittama näytelmä ensi-iltassa meillä 28.10.2011 klo 19. Esitykset jatkuvat 9.12. saakka.
Eletään 2000-lukua. Maaseutu tyhjenee, kylät autioituvat, palvelut keskittyvät, tehtaat sulkevat oviaan. Taitaa kuulostaa tutulta?
Miten sitä pientä ihmistä puolustaisi muuten kuin sanoilla? Tätä kaikkea ei jaksa niellä kuin rankalla huumorilla - meistä itsestämme - jos silläkään.
Sirkku Peltolan kynä on viiltänyt asiasta tarkkaa kuvausta komedian keinoin, kuitenkin kaivaen syvältä niitä tuntoja ja tuntemuksia, joissa me sukellamme.
Teatterin tehtävä on kulkea ajassa - saada meidät ajattelemaan ja tuntemaan. Itku ja nauru ovat ihmismielen tunnetiloja, ja ne ovat niin pelottavan lähellä toisiaan. Näitä tuntoja me Anjalankosken teatterissa herättelemme. Tule maistelemaan kuinka herkullisen sopan olemme nyt näillä mausteilla saaneet aikaan. Uskon, että pitelemättä kyyneleitä valuu, niin hillittömästä huumorista kuin surun kouraisuistakin.
Tunne ja tuoreus on tärkeintä. Jukka Salmela - ohjaaja
Katso näytelmän käsiohjelma täältä (pdf-tiedosto, n. 0,6 Mt)
.
|
|
|
|
Kuvat: Jarno Kaartinen, 2011